Näin teet oman kierrätyskassin

Teimme Teboilin mainoskankaista pirteitä kierrätyskasseja. Tällä ohjeella voit tuunata vanhan pöytäliinan, paidan tai muun kankaan persoonalliseksi käyttökassiksi.

Mallikassin koko: 28 cm x 29 cm x 10 cm.

1. Tätä mallikassia varten tarvitset 44 x 77 cm kokoisen palan kangasta, kaksi 74 cm pituista nauhaa sangoiksi ja 10 x 27,5 cm palan pahvia pohjaan.



2. Kankaan molempiin lyhyisiin päihin ommellaan kaksinkertaiset käänteet, joihin kiinnitetään myös sangat. Näkyvä käänne on 2,5 cm ja sen sisään taitetaan 2 cm, eli yhteensä taitteeseen menee kangasta 4,5 cm. Sankanauhaa taitetaan saman verran käänteen sisään. Sanganpää kiinnitetään noin 13,5 cm päähän kankaan reunoista, jolloin sankojen väliin jää tilaa 10 cm. Mittaa käänteet ja kiinnitä sangat tarvittaessa nuppineuloilla. Ompele käänteet kiinni käänteen ylä- ja alareunasta.



3. Taita kangas kaksinkerroin ja ompele sivut kiinni 1 cm saumanvaralla.



4. Seuraavaksi ommellaan kassin pohjan kulmat, jotta kassiin muodostuu tasainen pohja. Aseta äsken ommeltu sivusauma pystysuoraan pöydälle ja mittaa kulmasta 9 cm pohjan leveydeksi. Vedä tähän viiva merkiksi ja ompele suoraompeleella siihen merkityn viivan päältä reunasta reunaan. Toista sama toisen pystysauman kohdalla.



5. Käännä kassi ympäri reunojen tikkausta varten.

6. Katso ja tarvittaessa merkitse suora linja pohjan nurkasta kassin yläreunaan ja ompele kassin kulmiin tikkaukset.



7. Kassi on valmis!