Kauppiaaksi

Teboil-kauppias on alueensa kirkkain tähti antaen kasvot yrityksellemme. Kauppias tuo omalla persoonallaan, innostuksellaan ja osaamisellaan parhaat työkalut asemansa kehittämiseen.

Alueen asiakaskunnan tarpeet tunnistava Teboil-kauppias on paikallinen ja itsenäinen yrittäjä. Huoltoasema toimii paikkakunnan asukkaiden kohtaamispaikkana ja palvelutarjoama on rakennettavissa alueen tarpeiden mukaan. Tämä tapahtuu yhteistyössä ketjun kanssa, esimerkiksi panostamalla houkuttelevaan lounastarjontaan tai monipuolisiin huoltopalveluihin.

Teboil-yrittäjä saa ketjumme vahvan tuen ja osaamisen markkinointiin, konsepteihin, logistiikkaan ja yrittäjyyteen. Kauppiaat tukevat myös toisiaan jakaen ideoita ja neuvoja toiminnan kehittämiseen. Aktiivinen Kauppiashallitus ja työryhmät tuovat kentän äänen toimintaan.

Vuonna 1934 perustetun Teboil-brändin tuntee jokainen suomalainen. Lähes kaikki Teboil-huoltamot ovat kauppiasvetoisia ja monet kauppiaistamme ovat toisen ja jopa kolmannen polven huoltamoyrittäjiä. Teboililla huolletaan autoja ja ihmisiä vuosikymmenten kerryttämällä kokemuksella.

Haemme jatkuvasti uusia kauppiaita verkostomme laajentuessa tai olemassa olevan aseman kaivatessa uutta yrittäjää. Lähde toteuttamaan unelmaasi kanssamme!

Haluatko kuulla lisää Teboil-kauppiaana toimimisesta? Jätä meille yhteydenottopyyntö

Ottakaa minuun yhteyttä

Avoimet kauppiaspaikat

Tutustu avoinna oleviin kauppiaspaikkoihin ja jätä hakemus!

Tutustu avoimiin kauppiaspaikkoihin

Hae kauppiaaksi avoimella hakemuksella 

Täytä avoin hakemus

Millaista on yrittäjyys Teboililla?

Annetaan kauppiaiden kertoa.