Marjo Palander, Teboil Aitolahti, Tampere

Tampereella sijaitsevaa Teboil Aitolahtea pyöritetään kolmen sukupolven voimin. Kauppias Marjo Palanderin lisäksi huoltamolla työskentelevät vakituisesti hänen tyttärensä Maarit ja Piia sekä Maaritin poika Joonas, ja lisäksi kiire- ja kesätyöntekijöinä myös kolme muuta lastenlasta. ”Tällainen kattaus kohtalaisen räiskyvää sukua iskee välillä kipinää, mutta kaiken kaikkiaan yhteistyömme sujuu hienosti”, Marjo vakuuttaa ja kiittelee myös perheen ulkopuolisten, pitkäaikaisten työntekijöidensä työpanosta: "Täällä kaikki tekee työssä parhaansa ja täydellä sydämellä."

Hänen oma kauppiasuransa alkoi Mustalahden Teboililta 1972, ja Teboil Aitolahden kauppiaana hän on ollut vuodesta 1979. ”Yrittäjyys on vuosien saatossa muuttunut, tänä päivänä yrittäjältä edellytetään huomattavasti enemmän kuin siihen aikaan, kun olen alalle ruvennut. Polttoaineesta ei toimeentuloa saa, vaan on oltava kaikenlaista muuta toimintaa. Elämä on kiireisempää ja vaatimustaso nousee jatkuvasti. Joonas onneksi hoitaa kaiken tietokonepuolen ja muutkin tekniset työt suvereenisti, millä on tosi  iso merkitys."

Parasta huoltamoyrittäjyydessä on Marjon mielestä kuitenkin juuri sen monipuolisuus. ”Pitkin päivää on paljon erilaisia tehtäviä. Lisäksi asiakkaat luovat kunkin päivän omanlaisekseen ja milloinkaan ei voi varmaksi tietää, mitä päivä tulee pitämään sisällään. Toisaalta se, ettei aamuisin tiedä mitä tuleman pitää, aiheuttaa haasteita esimerkiksi henkilökunnan oikean määrän resursoimiseen.”

Marjon oma työpäivä alkaa tyypillisesti heti aamuneljän jälkeen tuplatuplaespressolla. ”Usein oven takana ensimmäiset asiakkaat jo odottelevat kahvia ja ovethan avataan heti kun siellä joku kopistelee. Täällä maalla suuri osa asiakkaistakin tuntee toisensa ja ollaan kuin yhtä suurta perhettä.  Samat tutut tyypit käyvät päivästä ja vuodesta toiseen ja pöydissä on erilaisia kantapaikkoja, joissa pidetään aamupaneelit ja muut juttutuokiot kavereiden kesken.”

Teboil Aitolahti on tunnettu hyvästä palvelustaan. "Äiti painelee vaikka kaatosateessa vaihtamaan pyyhkijän sulkaa tai lamppua, mikäli sellainen homma tulee eteen. Lisäksi hän on kylän luotettavin polttoöljyasiamies, me muu suku sovellumme siihen tehtävään ainoastaan, jos äiti ei ole paikalla", nauraa tytär Maarit.

Kiristyvästä kilpailusta ja muista yritystoiminnan haasteista huolimatta Marjo ei haaveile leppoisista eläkepäivistä. ”Mää niin tykkään tyästäni ja noista asiakkaista! Eläkkeelle en jää niin kauan kun aamulla kotoa lähtiessä tiedän mihin suuntaan lähden ja tossu nousee.”

Teboil Aitolahti