Huoltopäällikkö Hannu Järvinen, Teboil Kerava

Hannu Järvinen (34) on toiminut Teboil Keravan huoltopäällikkönä kahdeksan vuotta. Aikaisemmin Hertzillä ja Biliassa työskennelleen Hannun tyypillinen työpäivä on "kiireinen, mutta ei koskaan samanlainen". Huolto palvelee maanantaista perjantaihin kahdeksasta neljään, ja kevään ja alkutalven rengassesonkeina myös lauantaisin. Teboil Kerava on Toyota-merkkihuolto, joten eniten tehdään Toyotan määräaikaishuoltoja, mutta muitakin merkkejä toki huolletaan. Päivittäin palvellaan myös lukuisaa määrää asiakkaita pienemmissä autoasioissa, kuten esimerkiksi polttimoiden ja öljyjen vaihdoissa. Keravan Teboil on saavuttanut vankan vakioasiakaskunnan ja aseman huoltoliiketoiminta on kasvanut vuosi vuodelta. Hannu toteaakin, että tilojen puolesta kasvun rajat alkavat tulla vastaan.  

Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa "päättötyötä vaille valmiiksi" autoinsinööriksi opiskelleen Hannun houkutteli kouluun isoveli, jonka kanssa jo teini-ikäisinä rassailtiin mopoja. "Kunnostimme ja myimme nelisenkymmentä mopoa ja teimme pienimuotoista varaosakauppaakin - kaukaisin asiakkaamme asui Utsjoella asti", Hannu muistelee. "Minua kiehtoi aikoinaan kovasti myös lääkärin ammatti, mutta kyllä tämä ura 'autotohtorinakin' on osoittautunut onnistuneeksi valinnaksi." Työnsä parhaaksi puoleksi Hannu nostaa kuitenkin ihmiset: "Meillä on täällä henkilökunnan kesken mahtava yhteishenki ja aivan parhaat asiakkaat, joiden kanssa on kiva tehdä töitä."

Auton huoltovinkkejä kysyttäessä Hannu haluaa muistuttaa kaikkia autoilijoita yhdestä toimenpiteestä: "Tarkista rengaspaineet kerran kuukaudessa! Käytön myötä rengaspaineet laskevat, ja liian alhainen paine lisää merkittävästi renkaiden kulumista ja heikentää myös ajoturvallisuutta. Toinen vaihtoehto on renkaiden typpitäyttö, joka pitää paineen huomattavasti paremmin."

Töihin Teboil-huoltoasemalle?

Teboil-kauppiaat ovat itsenäisiä yrittäjiä ja vastaavat itse henkilökuntansa rekrytoinnista. Mikäli sinua kiinnostaa työ Teboil-huoltoasemalla, voit olla yhteydessä suoraan haluamaasi huoltoasemaan; yhteystiedot löydät täältä.