Rakkaudesta ruokaan – rehellistä kotiruokaa laadukkaista raaka-aineista

Teboilin kotiruokalounas uudistui – uudistunut lounas sisältää niin perinteisiä kuin tähän päivään muokattuja kotiruokia, raikkaan salaattipöydän sekä runsaan leipäpöydän herkullisine levitteineen. Uudistuksen tarkoitus on pyrkiä tarjoamaan terveellistä ja maukasta kotiruokaa laadukkailla raaka-aineilla. 

”Kotiruoka on tällä hetkellä aika kovassa huudossa ja ihmiset arvostavat sitä. Ruokalistalta löytyy paljon sellaisia klassikkoruokia, joita on tuotu tähän päivään.” Teboilin kahvila- ja ravintolatuotteiden valikoimapäällikkö, Kirsi ”Kipa” Kurjenlahti, kertoo uudistuneesta kotiruokalounaasta.

Perinteisen kotiruuan arvostus on nousussa ja samanaikaisesti käsitys siitä, mikä ajatellaan kotiruuaksi, moninaistuu. Teboilin uudistuneessa kotiruokalounaassa on pyritty monipuolisuuteen niin salaatti- ja leipävalikoiman kuin myös laajan reseptiikan osalta.

”Monipuolisuus uudistuneessa lounaassa näkyy salaattipöydässä, runsaassa leipäpöydässä, lämpimässä ruoassa ja lisukkeissa. Osalla asemista meillä on ihan täysipainoinen kasvisruoka tarjolla.” Kipa kertoo.

Uudistuksen myötä haluttiin pitäytyä Teboilille ominaisessa perinteisessä kotiruoassa uudistaen asiakkaiden rakastamia klassikoita tähän päivään. Uudistus on toteutettu luomalla laaja reseptivalikoima kokkien tueksi, sisältäen runsaasti Kipan itse kehittämiä reseptejä. Kipa kertoo, että reseptejä on odoteltu asemilla jo malttamattomana.

”Reseptit on tehty raaka-aineita kunnioittaen ja niin, että ruoka valmistetaan suurella sydämellä. Meillä ei tehdä suuria määriä kerralla, vaan ruokaa tehdään sitä mukaa kun sitä menee. Näin se ruoka on aina tuoretta, kun se laitetaan tarjolle.” Kipa kertoo.

Paikallisuus saa näkyä

Tärkeänä uudistuksessa pidettiin myös sitä, että asemilla on myös itse mahdollisuus vaikuttaa omaan lounastarjoamaan, ja että kokin oma kädenjälki sekä paikallisuus saa näkyä.

”Meidän vahvuus on paikallisuus ja se, että meillä on alueen omat kauppiaat ja huoltoasemilla on myös paikallisia ruokia. Meille tärkeää on lounaan laadukkuus, ja että se vastaa paikallisiin tarpeisiin, ruoan makua unohtamatta.” Kipa täydentää.

Teboil-asemilla asemien omat kokit valmistavat lounaspöydän antimet, paikallisten asiakkaiden toiveita kuunnellen. Kokit saavat olla ylpeitä omasta kädenjäljestään ja sen sijaan, että annettaisiin tarkat raamit joissa toimia, pyritään antamaan ideoita ja inspiraatiota työskentelyn tueksi.

”Meillä on todella paljon niin hyviä kokkeja kuin keittiöpäälliköitäkin asemilla, jotka oikeasti tekevät siellä ruokaa täydellä sydämellä. Totta kai heille halutaan antaa mahdollisimman hyvä työkalupakki ideoita tekemisen tueksi, sillä he ansaitsevat vaan parasta.” Kipa kertoo ylpeänä.

Herahtiko vesi kielelle? Tervetuloa kotiruokalounaalle, joka on valmistettu rakkaudesta omaan ammattiin ja hyviin raaka-aineisiin!