Teboil Oy:n tiedote asiakkailleen koronavirusepidemiaan liittyen

Olemme yhdessä kauppiaiden kanssa huolissamme Covid-19 virusepidemian etenemisestä ja muuttaneet toimintaamme siten, että asiointi asemillamme olisi mahdollisimman turvallista. Olemme mm. lisänneet siivousta ja pintojen desifiointia. Myös kaikki ruoka-annokset saa asemilta mukaan, kuten myös itse tehdyt munkit valmiiksi pakattuina. Muistathan lisäksi, että asemiltamme voi ostaa elintarvikkeita. Jos lähikaupasta on maito tms. loppu, Teboil-asema auttaa!

Tilanne on kuitenkin aiheuttanut niin toiminnallisia kuin taloudellisiakin haasteita, joiden seurauksena huoltoasemien aukioloaikoja on jouduttu hieman supistamaan. Poikkeusaukioloajat löytyvät kunkin aseman omilta Facebook-sivuilta. 

Seuraamme koronavirusepidemian (Covid-19) etenemistä jatkuvasti, arvioimme tilannetta päivittäin ja mahdollisista häiriötilanteista tiedotamme välittömästi nettisivuillamme www.teboil.fi

Terveisin

Teboil viestintä