Vuoden Teboil-kauppias Raakel Hynninen on myös Vuoden Bensiinikauppias 2019

Vuoden 2019 Teboil-kauppiaana toukokuussa palkittu Raakel Hynninen on nyt valittu myös Vuoden Bensiinikauppiaaksi - tiettävästi ensimmäisenä naisena koskaan!

Vantaa Koivuhaan ja Hyvinkää Kehäkujan Teboil-kauppias Raakel Hynninen on valittu vuoden bensiinikauppiaaksi 2019. Hynninen toimii aktiivisesti ja näkyvästi sekä omassa kauppiasyhdistyksessään että alalla laajemminkin. Valinta julkistettiin huoltoasemayrittäjien valtakunnallisessa tapahtumassa SBL-päivillä Tuusulassa 15.6.2019.

Valinnan perusteluissa nousee esiin Raakel Hynnisen rohkeus puuttua sosiaalisessa mediassa koko kauppiaskuntaa ravistelevaan polttoainevarkausongelmaan pelkäämättä toimenpiteen mahdollisia seuraamuksia.

– Raakel Hynninen on voimakas mielipidevaikuttaja, joka pyrkii rakentavasti eteenpäin yhteistyössä eri tahojen kanssa, kertoo Suomen Bensiinikauppiaitten ja Liikennepalvelualojen Liitto SBL ry:n toimitusjohtaja Mika Hokkanen.

– Kahdessa liikepaikassa Vantaalla ja Hyvinkäällä on molemmissa erittäin laadukkaat lounasbuffetit, joita on kehitetty tasaisesti. Päivittäisen toiminnan laatu on korkealla tasolla ja tämän avulla kauppias johtaa siistejä ja asiakkaita houkuttelevia liikepaikkoja, Hokkanen perustelee valintaa.

Valintaan vaikutti myös Hynnisen aktiivisuus oman kauppiasyhdistyksensä Teboil-Kauppiaat ry:n hallitustyöskentelyssä.

– Bensiinikauppiaita on paljon, on pieni todennäköisyys tulla valituksi koko maan bensiinikauppiaaksi naisena miehisellä alalla, laskeskelee Raakel Hynninen.

– Tiedän toki, että kehitän toimintaa pitkäjänteisesti ja olen innokkaasti monessa mukana, mutta kyllä tämä silti oli yllätys. Oli hämmentävä tilanne, kun kuulin valinnasta. Kyllä siinä silmäkulmat kostuivat, varsinkin jälkeenpäin, kertoo myös vuoden 2019 Teboil-kauppiaaksi valittu Hynninen.

– Yrittäjyys on rankkaa kahden huoltamon kanssa. Tämä huomionosoitus tekee kiitolliseksi, innostaa ja motivoi jatkamaan tätä työtä, Hynninen sanoo.

Raakel Hynnisen ura huoltoasema-alalla alkoi 17-vuotiaana kesätöillä Karvionkanavan Unionilla Heinävedellä. Kuopion Nesteen kauppiaaksi hän ryhtyi vuonna 1993 silloisen puolisonsa kanssa. Teboil Koivuhaan kauppiaana Hynninen aloitti vuonna 2000. Vuonna 2013 hän sai vastuulleen myös Teboil Hyvinkään Kehäkujan, jonka Autoasi-monimerkkikorjaamon myötä hän opetteli huoltoliiketoiminnan pyörittämisen. Hynnisen neljä tytärtä ovat eri tavoin auttamassa huoltoasemilla, jopa kahdeksanvuotias kuopus lähtee mielellään äidin mukaan töihin. Tyttäristä Marena Hynninen on äitinsä oikeana kätenä vastuussa Vantaan liikepaikan toiminnasta.

Vuoden Bensiinikauppiaan valitsee Suomen Bensiinikauppiaitten ja Liikennepalvelualojen Liitto SBL ry:n hallitus. Valinta julkistettiin liiton vuosikokoustapahtumassa SBL-päivillä 15.6.2019.

 

Lisätietoja:

kauppiasyrittäjä Raakel Hynninen, puh. 0400 699 999, raakel.hynninen@pp.inet.fi
SBL ry:n toimitusjohtaja Mika Hokkanen, puh. 0400 305 792, mika.hokkanen@bensiinikauppiaat.fi
Teboilin viestintäpäällikkö Ulla Perasto, puh. 040 840 8162, ulla.perasto@teboil.fi