Maija ja Timo Reini, Teboil Karstula

Uudessakaupungissa Saab-Valmetin autotehtaalla työskennelleet Maija ja Timo Reini palasivat kotiseudulleen 1979, kun heidät valittiin 40 hakijan joukosta Karstulan uuden Teboil-huoltamon kauppiaiksi. Marraskuussa Karstulan Yrittäjät ry palkitsi 38 vuotta huoltamokauppiaina toimineet Reinit Karstulan vuoden 2017 yrittäjinä.

Maija sanoo heidän olevan erityisen iloisia ja ylpeitä siitä, että tunnustus tuli yrittäjäkollegoilta. ”Yrittäjyys ei ole kummallekaan tullut verenperintönä, mutta meillä on Timon kanssa ollut aina palo päästä eteenpäin elämässä ja hallita itse itseämme.”

Myös Teboilin sisäisessä toiminnan laadun arvioinnissa Karstulan Teboil on napannut ketjun kärkipaikan täysin pistein jo pariin kertaan. Asemalla työskentelee kauppiasparin lisäksi kaksi kokoaikaista ja yksi osa-aikainen työntekijä, ja Maija jakaakin kiitosta pitkäaikaisille työntekijöilleen: ”Meillä on tosi hyvä henkilökunta ja ilmapiiri - me kunnioitetaan ja kuunnellaan heitä, ja he meitä.”

Kauppiasparin työnjako menee niin, että Timo lähtee aamuviideltä avaamaan aseman. Maija tulee kahdeksaksi ja alkaa valmistaa lounasta. Molemmat tekevät päivittäin mahdollisimman paljon asiakastyötä. ”Se aika mikä ollaan huoltamon puolella, ollaan asiakkaiden palveluksessa. Kauppias on yrityksen keulakuva ja kauppiaan täytyy olla näkysällä.”

Valtakunnan arvovaltaisimman asiakkaan Reinit saivat tänä syksynä, kun presidentti Sauli Niinistö seurueineen poikkesi yllättäen kahvilla. ”Hän oli kiinnostunut palkintokaapistamme, joka on täynnä Timon ja minun jokamiesluokan kisojen palkintoja. Keskustelimme myös yrittäjyydestä”, Maija kertoo.

Parasta huoltamoyrittäjyydessä on Maijan mukaan ollut mielekäs ja monipuolinen työ. ”Saa itse suunnitella koko paletin. Yhdessä Timon kanssa ideoidaan ja maailmallakin aina tutkitaan, löytyisikö jotain, mitä voitaisiin hyödyntää. Ollaan koko ajan ennakkoluulottomasti haettu uutta liiketoimintaa ja kehitetty palvelua.”

Ensimmäiset 15 vuotta asemalla tehtiin kaikkien automerkkien huoltoja kolmen huoltomiehen voimin, mutta nykyisin autoille tehdään lähinnä pienempiä huoltotöitä, esimerkiksi öljyn- ja polttimonvaihtoja. ”Akuuttiapua meiltä saa kuitenkin aina”, Maija lupaa.

Renkaiden myynti ja rengastyöt ovat tärkeässä osassa aseman liiketoimintaa ja valikoimasta löytyvät lähes kaikki rengasmerkit. Myös erilaisia pienkoneita lehtipuhaltimista ruohonleikkureihin ja moottorisahoista aggregaatteihin löytyy suoraan hyllystä. ”Ja saa meidän kautta mönkijän, vesijetin tai vaikka moottorikelkan, tosin kelkkakauppa on viime vuosina hiipunut vähälumisten talvien takia”, Maija toteaa.

Omia akkujaan Maija ja Timo Reini lataavat vuosittaisella lomalla Thaimaan auringossa sekä kakkosasunnossaan Uudessakaupungissa. ”Työrytmimme on sellainen, että teemme neljä viikkoa joka päivä töitä, jonka jälkeen pidämme viisi päivää vapaata. Silloin lähdemme ”kerrostalomökkiimme”, jossa voimme irrottautua töistä ja rentoutua. Käymme kävelyllä ja tapaamme ystäviämme. Kotona Karstulassa omakotitalossa kun on aina jotain tehtävää.”