Marika Laukkanen, Teboil Tornio

Kaksi vuotta sitten Tornion Teboil-kauppiaana aloittaneelle Marika Laukkaselle huoltamoyrittäjyys on tullut verenperintönä.

”Mummoni ja pappani aloittivat tällä samalla liikepaikalla Teboil-kauppiaina 60 vuotta sitten. 1980-luvun puolivälissä kauppiasvastuu siirtyi isälleni ja sedälleni, ja nyt on sitten minun vuoroni.”

Marika sanoo yrityksen jatkamisen olleen itsestään selvää.

”Olen aloittanut työt huoltamollamme kesäapulaisena 14-vuotiaana, mutta pikkutytöstä astihan minä olen täällä hyörinyt. Kuutisen vuotta olin välissä töissä vieraallakin, mutta palasin tänne neljä vuotta sitten, kun isä sairastui.”

Vuosikymmenten aikana rakentuneen tunnettuuden ja vakioasiakaskunnan lisäksi Marika nostaa huoltamonsa vahvuudeksi hyvän sijainnin läntisen Suomen valtaväylän E8:n kupeessa.

”Ja tietysti meidän loistavan henkilökunnan! Vaikka ala on perinteisesti aika miehinen, meitä on täällä viisi naista, mukaan lukien nykyisin jo osa-aikaeläkkeellä oleva äitini, ja hyvin ollaan pärjätty.”

Marika on nähnyt läheltä huoltamoalan muutoksen, johon ovat vaikuttaneet niin autojen teknistyminen, kauppojen aukioloaikojen vapautuminen kuin kylmäasemien lisääntyminen.

”Mekin luovuimme huoltopuolesta kymmenen vuotta sitten, sillä autojen yhä monimutkaisemmat sähkö- ja elektroniikkajärjestelmät vaativat merkkihuollon erityisosaamista. Mutta vaikka kylmäasemat ovat vallanneet polttoainemyyntiä, uskon ja toivon, että meidän kaltaisille palveleville asemille riittää asiakkaita vielä tulevaisuudessakin.”

Marikan mukaan tyypillinen työpäivä on ”vaihteleva”.

”Työvuorosta ja tarpeesta riippuen teen täällä kaikkea asiakaspalvelusta siivoukseen. Konttorihommat hoidan yleensä päivän päätteeksi.”

Vapaa-ajalla puuhaa riittää perheen koiran ja kissojen lisäksi kotipihan tallissa asustavien hevosen ja aasin kanssa. 

Teboil Tornio